(HUOM. Arkistoitu sivusto, 9/2013)

Kun yritykseen rekrytoidaan uutta osaajaa, koulutus ja työkokemus ovat tärkeitä kriteereitä, mutta tämän lisäksi (ja ehkä ennen kaikkea) työyhteisöön etsitään myös uutta työkaveria. Sitä hyvää tyyppiä joka innostaa, saa palaverit sujumaan ja asiat tapahtumaan. Minkälainen tyyppi tämä Satu Olkinuora sitten oikein on?

Persoonana olen eloisa, mutta asiaan päästessäni johdonmukainen ja jämpti. Minulla on työyhteisössä usein positiivarin rooli, haluan että töitä tehdään tehokkaasti mutta hyvässä hengessä. Osaan kuunnella muita, olen realistinen mutta rohkea omissa ideoissani ja esiinnyn aina hymyssä suin. Minulle on luontevaa ottaa kontaktia ihmisiin ja vuorovaikutus asiakkaiden kanssa on mutkatonta.

Koska olen opiskellut tiimityöskentelyn teorioita, osaan tunnistaa ryhmätyön vaiheet myös käytännössä. Tunnistan ryhmätyössä tarvittavat erilaiset osaajat ja osaan ohjata ihmisiä pelaamaan omilla vahvuuksillaan.  Belbinin ryhmäroolitestin mukaan olen sekoitus tekijää, tiedustelijaa ja viimeistelijää.

Vapaa-aika kuluu perheen, kouluratsastuksen, joogan ja koirien tottelevaisuuskoulutuksen parissa. Koirien ja lapsen myötä olen oppinut jämäkkää ja johdonmukaista johtajuutta, ratsastuksen myötä päättäväisyyttä ja halua kehittää itseään aina eteenpäin. Uskon että näistä ominaisuuksista, yhdistettynä hyvään asenteeseen, on hyötyä kaikilla elämän osa-alueilla!

3 kommenttia artikkeliin ”Persoona

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s