Työsopimus on allekirjoitettu!

You're hired

Siinä se nyt on – otsikko jota ollaan odotettu!

Kahden kuukauden julkinen työnhakukampanjani on saavuttanut tavoitteensa  ja työsopimus on allekirjoitettu. Koska toivon kampanjani inspiroivan myös muita työnhakijoita, tässä hieman yhteenvetoa tuloksista. Lue loppuun

Työnhakija – väritä hiljaiset signaalisi

Kuva 14

Tapahtui eilen työhaastattelussa:

M: ”Olen Satu Olkinuora, 28-v tradenomi, valmistunut Jyväskylän ammattikorkeakoulusta yrittäjyyden ja tekemällä oppimisen yksiköstä…”
H: ”Kerro jotain oikeaa itsestäsi”
M: ”Ööhmm…”

Niinpä. Jokaisella meistä on ikä, koulutus ja entisiä titteleitä. Mutta mikäli haluat tarjota haastattelijalle selkeän mielikuvan itsestäsi ja jäädä oikeasti mieleen, on aika korostaa heikkoja signaalejasi reippaasti värikynän kanssa. Lue loppuun

Työnhakija tarvitsee buustausta

Satu_Olkinuora_tiedot_ja_taidot

Kauppalehti kirjoitti 3.10.2013 akateemisen työttömyyden rajusta kasvusta. Akavan mukaan korkeasti koulutettuja työttömiä oli elokuussa yli 38 000. Myös TE-toimisto kategorisoi asiakkaansa kolmeen ryhmään koulutuksen ja työkokemuksen perusteella ja toteavat tyynesti kokeneiden osaajien (eli näiden 38 000 työttömän työnhakijan) pärjäävän suht omillaan työnhaussa. Luokittelun tarkoitus on tietenkin hyvä, tarjota kursseja ja koulutusta oman tarpeen mukaan, mikä on ihan fiksu idea sinänsä. Mutta kysymys kuuluukin, kuinka yksin koulutetut ja työkokemusta omaavat voidaan jättää ja mitä palveluita he sitten tarvitsevat? Lue loppuun

Uskalla erilaistua – työnhaussa

Satu Olkinuora kansikuva blogi

 

Hyvä nuori työnhakija

Aloitetaan stereotyyppisellä ajattelutavalla: työnhakija hahmottelee Wordissä omaa CV:tä ja hakemustaan, tuskastelee, vaihtelee sanamuotoja ja pohtii, laittaisiko kuvaa vai ei. Lähettää hakemuksen ja odottaa. Mitään ei kuulu. Toteaa ettei tainnut saada paikkaa. Aloittaa alusta.

Kuulostaako tutulta? Valitettavan moni hyvä työnhakija hukkuu massaan liian perinteisillä työnhakumenetelmillään. Jos sata muutakin hakijaa kertoo olevansa energisiä ja sosiaalisia, miten Sinä voit oikeasti erottua joukosta? Koska uskon, että jokainen työnhakija olisi huipputyyppi juuri siihen itselleen sopivaan työhön, halusin auttaa Sinua näkemään muutamat yleiset työhaun kompastuskivet ja neuvoa, kuinka pääset niiden yli.

Työnhaku on myyntiä

Kuvittele olevasi tuote, jota yrität myydä. Miten veikkaat mustavalkoisen A4 toimivan myyntimateriaalina? Sitähän työnhaku on, myyntiä. Myyt omaa osaamistasi yrityksille, jotta joku kiinnostuisi sinusta ja palkkaisi sinut töihin.

Ajattele edellistä lähettämääsi CV:tä ja hakemustasi. Saisitko niillä myytyä älypuhelimia, kenkiä, astioita tai huonekaluja? Uskallan epäillä. Sen sijaan tuotteille tehdään esitteitä, nettisivuja, logoja, markkinointikampanjoita ja viestintäsuunnitelmia. Miksi siis tyytyisit itse perinteisiin paperiversioihin, kun voisit tehdä asiat paljon paremminkin?

Hello! Is it me you're looking for  i am OUTI KARPPANEN and I could be your next EMPLOYEE! - Google Chrome 23.9.2013 100900-003

Outi Karppasen työnhakusivusto outikarppanen.wordpress.com

Työnhakijana sinun tehtäväsi on herättää työnantajan huomio, vakuuttaa hänet omasta osaamisestasi ja päästä vielä työhaastatteluunkin. Haluamaasi työtehtävään saattaa olla satojakin hakijoita, joten tarvitset todellista kekseliäisyyttä erottuaksesi joukosta. Mitä se sellainen kekseliäisyys voisi sitten olla? Kerron esimerkkinä omasta työnhakukampanjastani. Totesin nopeasti, etten saa kerrottua itsestäni tarpeeksi dynaamisesti perinteisellä hakemusmallilla. Otsikon värjääminen ei riittäisi, eikä PowerPointin tekeminen SlideShareen, joten lähdin tutustumaan eri blogipohjiin. Halusin tehdä nettisivut. Jotta ihmiset löytäisivät sivuilleni, tein kampanjakuvan ja laitoin sen jakoon sosiaalisen median eri kanaviin. Kuva levisi hurjaa vauhtia ja pian tuhannet ihmiset tiesivät minun etsivät töitä ja olivat tutustuneet siihen samaan ansioluettelooni, joka kaksi viikkoa aiemmin ei herättänyt kenenkään kiinnostusta mustavalkoisessa olomuodossaan.

Mikäli suhteellisen pienellä työllä ja kekseliäisyydellä voin saada asialleni näin paljon huomiota, miksi kukaan jättäisi tätä mahdollisuutta käyttämättä? Ja vaikka kukaan ei minua tämänkään jälkeen tulisi hakemaan kotoa töihin, olen juuri saanut valtavan etulyöntiaseman muihin hakijoihin verrattuna.

Ole siis rohkea kun ideoit työnhakumateriaalejasi. Miten sinä voisit erottautua työnhakijana? Mitä osaamistasi voisit hyödyntää, keneltä voisit pyytää apua tai mitä taitoja haluaisit opetella? Jos olet taiteellisesti lahjakas, kuvita itse työhakemuksesi, pyydä taitavaa kaveriasi ottamaan sinusta hyvä kuva tai laita käytäntöön koulussa oppimasi nettisivun koodaustaidot. Vain mielikuvitus on rajana.

Kun olet saanut hyvän vision materiaaleistasi, pohdi seuraavaksi, mitä viestintäkanavia haluaisit käyttää. Vaikka tekisit miten hienot työnhakumateriaalit, ei kukaan hae niitä kovalevyltäsi. Sinun pitää siis itse kertoa itsestäni. Ajattele vaikka Valion mainoksia – jotta ihmiset ostavat Valion tuotteita, niiden mainoksia näkyy televisiossa, lehdissä, radiossa, kadunvarsilla ja Facebookin reunoilla. Vaikka harvalla on varaa käyttää työnhakuun suuria summia rahaa, on kuitenkin hyvä miettiä missä kaikkialla voisit näkyä tavoittaaksesi asiakkaitasi, eli yritysten henkilöstöpäälliköitä.

Teemu Kunnon esittelyvideo

Teemu Kunnon esittelyvideo

Sosiaalisen median kanavia on monia, Facebook, Twitter, LinkedIn, Google+, Youtube jne. Voit rakentaa verkkosivuja, kirjoittaa blogia tai painaa vaikka jaettavia esitteitä. Saisitko lehteen ilmaiseksi mainoksen, jos kerrot heidän tukevan nuorten työllistymistä? Kanavien valinnassa kannattaa tietysti olla ytimekäs: jokaisen ylläpitämäsi kanavan tulee olla aktiivinen ja sinun tulee tarjota sinne päivitettyä sisältöä. Lisäksi jokaisen kanavan tulisi aktiivisesti ohjata kohti asiakkaan ostopäätöstä, eli rohkaista työnantajaa ottamaan sinuun yhtettä.

Työnhaku on henkilöbrändäystä

Kun koostat omia materiaalejasi, joudut väistämättä pohtimaan joitain henkilöbrändäyksen ydinkysymyksiä.

”Mitkä ovat vahvuutesi ja kiinnostuksen kohteesti?
Missä olet hyvä? Millainen olet persoonana?”
(Katleena Kortesuo, Tee itsestäni brändi – asiantuntijana livenä ja verkossa.)

Työhakemukseen sinun tulisi osata kiteyttää oma osaamisesi ja persoonasi. Puhun tässä yhteydessä itsensä brändäämisestä. Se saattaa tuntua sinusta todella vieraalta ajatukselta, mutta käytännössä kyse on vain oman osaamisen ja persoonan kiteyttämisestä materiaaleihin ja sen tukeminen eri sosiaalisen median kanavissa. Brändin tulee aina perustua rehellisesti sinuun itseesi ja osaamiseesi. Piirrä vaikka mindmap omasta osaamisestasi, tee portfolio ja pyydä suosituksia kanssasi työskenneiltä ihmisiltä. Sillä pääset hyvin alkuun.

Hyvällä kampanjalla on lisäksi aina keihäänkärki, eli pääsanoma, jota toistat viestinnässäsi. Minun vahvuuteni ovat projektinhallinta-taidot, joten keihäänkärkeni oli ”Projektiosaaja etsii töitä”. Käytän tätä sähköpostiotsikkona, twitterissä sivulinkkiä jakaessani ja se lukee kampanjakuvassa olevassa kyltissäkin. Keihäänkärjen pitää olla lyhyt ja ytimekäs. Siihen voisi sopia myös Jari Parantaisen esittelemä törkeä lupaus, kuten ”Minä ratkaisen IT-ongelmanne!”.  Tällöin työnantaja tietää heti ensisilmäyksellä, minkälaista osaamista tarjoat. Tutustu törkeän lupauksen luomiseen Jari Parantaisen kirjassa Tuotteistaminen – rakenna palvelustasi tuote 10 päivässä.

Tarkkaile omaa kielenkäyttöäsi viestiessäsi ja pohdi minkälaisen kuvan haluat itsestäsi antaa. Googleta itsesi, sillä tekee työnantajasikin. Vaikka kaikkeen Googlen kertomaan et voikaan vaikuttaa, varmista että osaat vastata hyvin niihin liittyviin kysymyksiin. Minä olen esimerkiksi ollut nuorempana Big Brother -talossa ja asiaan liittyvät artikkelit nousevat heti ensimmäisenä esiin Googlen haussa. Fiksu työnantaja ymmärtää, että se mitä olet tehnyt parikymppisenä, ei välttämättä enää päde kolmekymppisenä, mutta asia voi silti nousta puheeksi. Olen itse sujut BB-historiani kanssa, olen heittäytyväinen ihminen ja kokeilin siipiäni. Opin paljon ja tuon kokemuksen ansiosta olen nykyisin ihmisenä paljon itsevarmempi ja määrätietoisempi. Vaikka menneisyytesi on aina osa sinua, voi brändikin elää ja muuttua. Nykyisin saapuessani työhaastatteluun, paikalle saapuu dynaaminen projektiosaaja, joka etsii osaamistaan vastaavaa työtä. Minun brändini on siis kasvanut ja muuttunut iän myötä.

”Ensimmäiseksi pitää tuntea itsensä, jotta voi rakentaa brändin sen varaan.” –Katleena Kortesuo

 Se, miten paljon haluat julkisessa työnhaussa itsestäsi kertoa, on sinun valintasi. Joskus itsensä brändäämisessä on aluksi kyse kehtaamisesta, sillä jo oman kuvan tai ansioluettelon julkaiseminen voi olla iso asia. Vaikka CV:si ei vielä olisikaan valtava, ei sen piilottelukaan auta sinua saamaan töitä. Innovatiivinen työnhakukampanja ei tee sinusta julkisesti työtöntä, vaan kertoo ihmisille sinun olevan rohkea, asioihin tarttuva ja aikaansaava. Kaikki hyviä ominaisuuksia työelämässä. Sitäpaitsi, toimiihan työnhakukampanjasi taidonnäytteenä omasta osaamisestasi, joten siihen kannattaa panostaa.

Kun olet pikku hiljaa sujut julkisen työnhaun kanssa, kehtaamislaji muuttuu rehellisyyslajiksi. Nyt kun uskallat kertoa itsestäsi ja työnhaustasi julkisesti, tee se myös mahdollisimman rehellisesti. Tässä vaiheessa sinun tulee itse vetää raja siihen, paljonko haluat itsestäsi kertoa. Mitään ei kannata suoranaisesti piilotellakaan, mutta joitain asioita voi jättää pienemmälle huomiolle. Minulla on pieni tyttö ja pohdin, voiko perheestä puhua työmarkkinoilla. Totesin, että perhe on minulle mahtava voimavara, enkä aio piilotella sitä, vaikken nostaa kovin paljoa esillekään.

Työnhaku on vaalityötä

Älä kyllästy omaan sanomaasi. Vaikka tuntuu että olet jo kertonut työnhaustasi kymmenille tai kenties sadoile ihmisille, viestisi on aina kuulijalle uusi. Suhtaudu jokaiseen tapaamaasi ihmiseen, kuin potentiaaliseen työnantajaan. Harrastusten parissa tutustuneilla ihmisillä on usein hyvin erilaiset taustat. Olisiko siellä ketään, joka voisi innostua työnhaustasi ja auttaa sinua eteenpäin? Vaikka verkosto-sana on jo pikkuhiljaa klishee, kannattaa niihin panostaa. Verkosto tarkoittaa käytännössä tuttujasi, tapaamiasi ihmisiä, keiden kanssa olet ollut jossain tekemisissä. Työnhaussa kannattaa pyytää omalta verkostolta apua. Sinä tunnet henkilön, joka tuntee jonkun toisen, joka voisi etsiä juuri sinun kaltaistasi osaajaa! Kun pyydät kauniisti, ihmiset ovat usein valmiita auttamaan sinua kertomalla työnhaustasi eteenpäin. Ja näin verkosto toimii!

Muista myös työnhaun edetessä keskittyä olennaiseen. Vaikka huomion saaminen ja materiaalien päivittäminen on kivaa, muista että sinun tehtäväsi on hakea töitä. Viittaa kirjoituksissasi omaan työnhakuusi ja kerro miten se etenee. Löydä kultainen keskitie – kukaan ei jaksa lukea kuinka monta kävijää sivuillasi tänään kävi, ja toisaalta, jos jaat vain muiden linkittämiä artikkeleita eteenpäin, ei kukaan edes tiedä sinun etsivän töitä. Kirjoita esimerkiksi tätä blogikirjoitusta jakaessasi saatteeksi ”Täältä löytyikin inspiroivia vinkkejä työnhakuun, laitanpa heti toteutukseen!”. Näin tarjoat lukijalle sekä uutta tietoa jakaessasi artikkelin, mutta kerrot myös olevasi aktiivinen työnhakusi suhteen.

Työnhaku on edelleen myyntiä

Kun kaikki kanavasi ovat kunnossa, olet verkostoitunut oikeiden ihmisten kanssa ja kampanjasi pyörii jo kovaa vauhtia, älä edelleenkään jää kotiin odottamaan. Vaikka saisit sivustostasi mahtavaa palautetta, sinua tuskin tullaan (edelleenkään) hakemaan kotoa töihin.

Satu Olkinuora Postikortti

Postikortteja voi käyttää vaikka jälkimarkkinoinnissa

Kontaktoi jatkuvasti uusia yrityksiä, lähetä avoimia hakemuksia ja ennen kaikkea hae avoimiin työpaikkoihin. Nyt sinulla on erinomainen mahdollisuus herättää työnantajien kiinnostus! Lähetä vaikka sähköpostitse ytimekäs tervehdys, liitä mukaan kuvasi ja ohjaa heidät sivuillesi. Lähetä perään käsinkirjoitettu postikortti omalla kampanjakuvallasi ja kerro soittavasi hänelle lähipäivänä perään. Työnantajat arvostavat aktiivista otettasi ja saat varmasti hyvää palautetta.

Ja muista, että vain maailma on rajana. Esittämäni ideat ovat vain ehdotuksia. Inspiroidu – lue kirjallisuutta, tutki muiden työnhakijoiden materiaaleja ja ota rohkeasti mallia. Tai kokeile jotain uutta – tee käyntikortteja jossa kerrot etsiväsi töitä, ja mene jakamaan niitä kaupungille lounasaikaan. Vaikka kortti ei sattuisikaan toimitusjohtajan tai henkilöstöpäällikön käteen, asiasta innostunut työntekijä vie varmasti sanaasi eteenpäin.

Ole rohkea, uskalla erilaistua! Se varmasti palkitaan!

Ohjeita työnhakuun

Hyviä työnhakuhetkiä toivottaen,

– Satu

PS. Mikäli sinulle tulee kysyttävää, tai haluat kommentoida jotain, otan mielelläni sähköpostia vastaan osoitteessa olkinuora.satu (a) gmail.com tai kirjoita terveisesi alla olevaan kommentointikenttään. Mikäli innostut totetuttamaan jotain ehdotuksistani, kerro siitä minulle. On todella palkitsevaa nähdä innostuneita nuoria. Koska kuten sanoin, uskon että jokainen meistä voi olla huipputyyppi juuri siihen itselleen sopivaan duuniiin!

***

Ota mallia!

Satu Olkinuora, Projektiosaaja etsii töitä, satuolkinuora.wordpress.com
Teemu Kunto, Etsin kunnon töitä! kunnontyö.fi
Outi Karppanen, Is it me You’re looking for? outikarppanen.wordpress.com
Adam Pacitti, I am Adam Pacitti, www.adampacitti.com

 

Lisää kanavia käyttöön

social-media-picture

Ennen kampanjani julkaisua pohdin Twitterissä, montako some-kanavaa yhden ihmisen on perusteltua hallinnoida. Kampanjassa käyttämäni kanavat, Facebook, Twitter, LinkedIn ja nyt myös Youtube, tarvitsevat kaikki personoitua viestintää ja perustelun omalle olemassaololleen. Mikäli kirjoittajalla ei ole selkeää kuvaa kanavan käyttötarkoituksesta, viestintä ei ole johdonmukaista, eikä tällöin myynnillisesti tehokasta.

Videoesittäytyminen oli alusta lähtien idealistallani, kun sivuston sisältöjä alettiin luomaan. Vaikka minulla oli itse sivustosta kirkas visio, en keksinyt millään uutuusarvoa luovaa käsikirjoitusta videolle. En halunnut vain kertoa ääneen samaa sisältöä, jonka lukija näkee silmiensä edessä kirjoitettuna. Videon tulisi tarjota katsojalleen jotain lisäarvoa. Jotain, mitä staattinen kuva ei pysty tarjoamaan.

Kirjoitettuna käsite ”Olen dynaaminen”, ei saavuta koskaan sitä samaa vaikutusta, kuin oikeasti dynaaminen esiintyminen videolla. Videon tuotannossa on vain yksi mutta: hyvän videon tuottaminen on äärimmäisen vaikeaa! Kukaan itseään brändäävä työnhakija ei halua panostaa mainostoimiston videotuotantoon, mutta voiko omalla kameralla saada edustavaa videomateriaalia? Mitä minä haluan videollani viestiä ja mitä uutuusarvoa se voi lukijalle tarjota?

Tällä kertaa en saanut kovinkaan hyvää vastausta omiin kysymyksiini. Tämän videon tuotanto meni ehkä idea edellä – toteutus perässä, ja lopputulosta katsoessa pohdin, mihin unohtuivat ytimekäs viesti, kirkas käsitys kohderyhmästä ja ennen kaikkea videon sanoma.

Tässä kuitenkin jakoon itse kuvaamani ja editoimani esittelyvideo, jonka tavoitteena oli kertoa kampanjan kuulumisista, mutta josta kuoriutui puoli-promovideo. Olkaa hyvät!

PS. Osoittesta twitter.com/SatuOlkinuora löytyy Behind the scenes -tunnelmia!

Hyvä paha asiakaspalvelija

Kuva 47

Mitä on hyvä asiakaspalvelu? Entä voiko asiakaspalvelu olla hyvää, vaikka tuotteen toimistus viivästyy kohtuuttomasti? Voiko asiakaspalvelu olla hyvää, vaikka kahvilan latte olisi kylmää? Tai ostettu tuote ei muutoin vastaakaan odotuksia? Minun vastaukseni on kyllä.

Kun minä kohtaan asiakaspalvelijan, odotan, että hän myös kohtaa minut: katsoo silmiin, hymyilee olemuksellaan ja keskittyy minuun kuin muu maailma katoaisi ympäriltä. Edes sekunniksi. Hän kuuntelee mitä olen sanomassa, odottaa kun kaivan kortin lompakosta ja ennenkaikkea, jaksaa saattaa tilanteen loppuun. Hyvä asiakaspalvelija hakee katsekontaktia myös silloin, kun olen maksanut kahvini ja nostan tarjottimeni, jotta voin vielä sanoa hänelle ”Kiitos”. Koska se on kohteliasta.

Asiakaspalvelu herättää minussa paljon tunteita ja voisin keskustella siitä loputtomasti. On hullua panostaa yrityksen muuhun henkilökuntaan, osaamiseen ja tuotteisiin ja antaa homman tyssätä viimeiseen ketjusilmukkaan matkalla asiakkaalle.

Hyvä asiakaspalvelu on mielestäni myös kehtaamislaji. Kaikki tuntemani huippumyyjät ovat positiivisen itsevarmoja ja uskaltavat lähestyä asiakasta rohkeasti aj omana itsenään. He osaavat herättää keskustelua, kuunnella asiakkaan heikkoja signaaleja ja tarjota ratkaisuja. Ja ennenkaikkea, he uskaltavat rikkoa jään! Ihmisethän kertovat, kun heitä kuunnellaan. Ja hyvä myyjä osaa kuunnella ja tarjota ratkaisuja. Koska olen itse tehnyt opiskeluaikoina promootioita, asiakaspalvelutehtäviä ja myyntityötä, tiedän että se on vaikeaa. Mutta kyllä silti myötähäpeä kirpaisee, kun näkee ständillä myyjän, ketä itseäänkin hävettää olla siinä. Tällöin suuri osa brändin markkinointiin panostetusta rahasta on valunut hukkaan. Vaikka Wella mainostaisi itseään kuinka kalliisti, jää asiakkaan mieleen myös todella vahvasti promootiotyöntekijän olemus.

”Sitä saa mitä tilaa”.  Jos asiakas haluaa kaiken aina halvalla, hänen täytyy tiedostaa, ettei yrityksellä ole resursseja kohdata häntä kovinkaan henkilökohtaisesti. Olenko sitten itse syypää siihen, että trendiravintolassa myyjä huutaa takanani olevalle asiakkaalle ”No?”, silloin kun minä vielä otan korttia maksupäätteestä? Ei vastaa kiitokseeni eikä huomioi minun poistumistani. Saako tällöin myös huonosta asiakaspalvelusta huomauttaa, vai teinkö itse väärin valitsemalla tämän palveluntarjoajan? Missä menee asiakkaan vastuun raja?

Eikä aina vika ole todellakaan asiakaspalvelijoissa, tiedän kyllä että meissä asiakkaissakin on toivomisen varaa. Tähän sopii hyvin johtamisen fraasi: jotta voit odottaa hyvää johtajuutta, sinun täytyy osata olla myös johdettavana.

Tarinan opetus? Hyvä työnantaja, älä tingi kun on kyse asiakaspalvelusta. Tee motivoiva palkkausjärjestelmä (jossa ei mitata vain myyntilukuja, vaan myös asennetta ja tsemppihenkeä) ja pidä huolta, että yrityksesi kasvot voivat hyvin. Johda asiakaspalvelijoitasi hyvin, palkkaa tyyppejä jotka ovat valmiita ottamaan neuvoja vastaan ja kehittymään. On vaikeaa kuulla kehitysehdotuksia omasta työstään, mutta vain niin työntekijä pääsee eteenpäin. Näytä esimerkkiä, ole asiakkaiden kanssa luonteva mutta asiantunteva. Näin saat anteeksi, kun vahinkoja sattuu. Aina tuotteet eivät saavu ajoissa tai niissä on virheitä. Ja hyvät asiakkaat, yritetään tehdä jokaisen kohtaamamme asiakaspalvelijan päivästä pikkuisen iloisempi!

Hyviä myyntihetkiä!

Satu

”Ei nyt, kun äiti brändää itseään”

Satu Olkinuora_blogi 2

Saako perheestä puhua työelämässä? Ai saa, no miten? Ai ei saa, no miksi ei? Pelkäämmekö, että muut automaattisesti aliarvioivat meidän työkykyämme, osaamistamme ja sitoutumista? Oletko joskus itse yllättänyt itsesi ajattelemasta näin?

Ajatellaanpa tilanne uusiksi. Eikö se, että olet johtanut kotona villiä katrasta ja selvinnyt hyvinkin yllättävistä tilanteista, juuri kasvata sitä luonnetta, jota tarvitaan kun työelämässä asiat eivät suju niinkuin pitäisi? Tavarat eivät tulekaan painosta ajoissa, aikataulut kaatuvat tai jossain on ollut viestintäkatkos? Nämä tilanteet vaativat ongelmanratkaisukykyä, pitkäpinnaisuutta, joustavuutta ja heittäytymistä. Kaikki hyviä piirteitä, eikö?

Pystyt keskittymään melun keskellä, osaat ajatella järkevästi myös kiperissä tilanteissa, en nostata verenpainetta vaikka tilanne näyttäisi mahdottomalta? Olet johdonmukainen ja selkeä, teet suunnitelman, mutta osaat itsevarman näköisenä myös muuttaa sitä tilanteen vaatiessa? Pidät langat käsissä ja tyypit ympärillä iloisina. Hetkonen, siis täydellistä johtajan ainesta!

Itse uskon että tämäkin on osittain kehtaamislaji. Kun ei itse häpeä tai vähättele taustaansa, ei sitä tee kukaan muukaan. Minulle perhe on voimavara, joka on auttanut kasvamaan ihmisenä ja tarjoaa hyvän ponnahduslaudan näille hurjille ideoilleni. He pitävät minut maanpinnalla – vaikka sivustolleni tuli jo toisena päivänä yli 2000 lukijaa, pitää silti tyhjentää tiskikone. Sitä kun nousee hetkeksi koneelta hyötyliikunnan ääreen, saa myös aikaa uusille ideoille ja ajatuksille. ”Hei, mä kirjotan tästä blogin. Sen otsikko on ’Ei nyt, kun äiti brändää itseään'”. Ja tässä tämä nyt on.

Viestini on se, että vaikka työnantaja onkin palkkaamassa sinua, ei perhettäsi, suhtaudu itse asiaan ylpeydellä. Kun työhaastattelussa kysytään heikkouksia, käännä ne eduksesi: ”No moni varmasti sanoisi että heikkouteni on se, että olen ollut vuoden pois työmarkkinoilta. Minusta se on tosin vahvuus, sillä sinä aikana olen ehtinyt lukea, kasvaa ihmisenä, harjoitella johtajuustaitojani ja tehdä itsestäni multitasking-mestarin. Lisäksi olen t.o.d.e.l.l.a motivoitunut palaamaan takaisin töihin :)

Kehtaa, uskalla ja erotu. Koska silloin olet eduksesi!

Satu

PS. Hyviä itsensä brändäysteoksia ja artikkeleja on netti pullollaan, tässä mm yksi jannenyyssonen.wordpress.com

Kampanjakertomuksia

Satu_851x315px_v2

Minä täällä moi. Kaikki varmaan jo tunteekin, mun nimi on Satu ja kasvoni koristavat useaa sivua tässä ympärillä.

Ajattelin pitkään tätä sivustoa rakentaessani että tästä tulee kampanjasivu, joka julkaistaan, leviää, saan töitä ja laitan jonkun kiitosviestin tuohon alkuun ja jätän sivut tänne vanhenemaan muille malliksi ja inspiraation lähteeksi. Ajattelin ettei minulla olisi mitään sanottavaa blogiin ja että keskityn asian ytimeen, eli työnhakuun suunnattuun kampanjasivustoon. Mutta ehkä minulla onkin kerrottavaa, ainakin oma tarinani, inspiraationi ja tulevaisuuteni. Ja siitähän tässä sivustossa onkin lopulta kyse. Lue loppuun